tiistai 21. huhtikuuta 2009

Työsuhdeolettama etenee

Lainaus Heikki Poroilan blogista

>Foorumi/Blogi: Tekijänoikeus
>Otsikko: Työsuhdeolettama etenee
>Kirjoittaja: Heikki Poroila>>Viesti:

>>Tuoreen uutisen mukaan hallitus tulee tekemään eduskunnalle esityksen tekijänoikeuslain muuttamisesta siten, että työsuhteessa syntyneet teokset siirtyvät automaattisesti työnantajan omaisuudeksi, ellei toisin ole sovittu.

>>Hallitus on toisin sanoen jatkanut omaksumallaan linjalla, joka tarkoittaa elinkeinoelämän ja suurten mediayhtiöiden jokaisen vaatimuksen ajamista lainsäädäntöön (Lex Nokia ei ole tekijänoikeuslainsäädäntöä, mutta muuten linjassa).

>>Tiettävästi lakimuutoksen on tarkoitus ulottua kaikkiin työsuhteessa oleviin tekijöihin, joten se on erittäin merkittävä tekijän oikeuksiin kohdistuva heikennys. Edunsaajana on työnantaja, jolle kyse on luonnollisesti mahdollisuudesta saavuttaa taloudellista etua työntekijänsä luovan työn tuloksilla.

>>Koska tämä ns. työsuhdeolettama koskettaa tekijänoikeuslain keskeisiä käsitteitä, sen käsittelystä on odotettavissa kovaa kädenvääntöä. Mikään läpihuutojuttu tämäkään laki tuskin on.

>>Heikki Poroila
>tekijänoikeutta vastentahtoisesti harrastava amatööri

>>Ole hyvä, älä vastaa tähän viestiin sähköpostitse. Voit osallistua keskusteluun osoitteessa http://www.kirjastot.fi/foorumit

>>Voit perua Kirjastot.fi-foorumien/blogien viestien tilauksesi kirjautumalla sisään Kirjastot.fi:hin ja muuttamalla omia tilauksiasi,

>http://www.kirjastot.fi/rekisterointi/ohjeet>>http://www.kirjastot.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti